Mastonosturilta palatessa tein pienen lenkin lahdella. Veneestä kuului uudenlaisia ääniä; pelastusrenkaan pidike helisi ja työkalupakki kalisi. Olo tuli levottomaksi ja piti palata laituriin. Purjevene ilman mastoa on aika avuton vehje. Tuuli tuntui noin 3 metriseltä.
Päätin mennä aisapaikalle, mikä edellytti rantautuessa veneen keulan kääntämistä oikealle, mikä on potkurin kiertosuunnan johdosta vähän vaikeampaa. Menin hitaalla vauhdilla ja lahden pohjukassa oli lähes tyyntä. Helppo homma siis, ellei itse mokaa.
Kaarsin läheltä aisan päätä, jossa on kaareva, muovilla suojattu pää. Veneen keula ei odotuksen mukaan kääntynyt riittävästi ja olin jäämässä liian kauaksi aisasta. Keksin nerokkaan tavan korjata asiaa; yletyin veneen laidalta tarttumaan oikealla takajalalla tuohon muoviseen ulokkeeseen ja vedin venettä aisaan päin. Veneen vauhti oli hyvin hiljainen, mutta kohta keula oli kuitenkin lipumassa kohti laituria. Yritin irrottaa jalkani otteen aisanpäästä, mutta eipä irronnut; kenkä, tennari, oli juuttunut kiinni. Ja vene liikkui vakaasti eteenpäin.
Tunsin, kuinka kenkä irtosi jalasta, oikea kenkä, missä minulla on pieni korotusproteesi. Odotin kuulevani loiskahduksen, mutta katse oli eteenpäin, sillä kiire veti sinne. Juoksin yksikenkäisenä kantta pitkin keulaan ja hyppäsin betonilaiturille. Keulaportaita pitää hiukan suojata. Uudenkaupungin kivilaiturit olivat aikoinaan niille liian kova koetus. Veneen vauhti ei tosiaan ollut kova, elikkä sen pysäyttäminen oli nyt helppo homma. Heti varmistettuani veneen paikallaanolon suuntasin katseeni aisalle, ja siellähän kenkäni näytti kököttävän kiltisti aisan päässä. Ei sekään enää halunnut vesille.
En yhtään ihmettele, että veneessä vieraileville ihmisille sattuu kaikenlaista. Veneen omistajallekin, joka sentään on tottunut liikkumaan veneessään, sattuu useita kertoja kauden aikana jotakin pientä. Tämä juttu jäi mukavasti hymyilyttämään heti alusta alkaen. Tällä kaudella ei voi enää sattua mitään, eihän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kiruta tähä eres vähä...