Ja sitten innostuin työhön, veneen kannen pesua.

Eikä äkillinen inspiraatio veneen teak-kannen pesuun mitenkään tarkoita sitä, että olisin lopettamassa kautta. Eilen tihkusateessa se tuntui jotenkin luontevalta, kun kerta pesuvettä riitti. Odotan niitä ihanan tyyniä, aurinkoisia syyspäiviä. Mutta samalla on myös valmistauduttava telakointiin. 

Minnemaat, Marina-75 moottoripursi, myös Google+ sivuilla. 

Minnemaat lainatulla aisapaikalla Strömsinlahdelle ilman mastoa odottamassa nostoa. Syksy on nyt kaunis ja vedenpinta tyyni.

Pressuja ja narua ostamassa, perjantaina satoi hieman lunta, Uusin kamera ostettiin ja tunnelma on odottava.

Katsoin Töpökin (The Book,  Venepäiväkirja) viimeisiltä sivuilta telakoinnin työlistan, jonka olin Juhannuksen kieppeillä kirjoittanut:  Osta 1 iso kevytpressu, 1-2 pientä,  Osta narua.

Prismasta löytyi 6x10 kevytpeite 29 Euron hintaan ja otin yhden kevyemmän.  Piipon hyvää 4 mm paksua narua pieni vyyhti.  Ilma oli tihkuinen.  Oli kestänyt noin kymmenen vuotta ennenkuin veneilijöiden tarve juuri tuon kokoisiin pressuihin huomattiin.

Perjantaina satoi lunta, Olin ostoksilla, taas Prismassa.  Saatiin perheeseen Canon PoweShot SX210  IS kamera.  Ensi kesänä saadaan siis entistä parempia kuvia.

Pakkaan hiljalleen tavaroita; kaaos ei ole nyt niin suuri kuin aiempina vuosina.  Ilma on ankea ja odottelen sunnuntaina tapahtuvaa veneen nostoa.

Ilta-aurinko Strömsinlahdella, näkymä kerhomökin suuntaan

Heijastuksia vedessä laiturilta nähtynä

Strömsinlahdella valot syttyvät naapurikerhon laitureihin.

Strömsinlahdella on viisi laituria, 3 niistä on RTM:n, yksi RVK:n (Roihuvuoren venekerho) , yhdessä on kaupungin venepaikkoja ja yksi uusi venekerho.  Kerhomme, Roihuvuoren ja Tammisalon Meriulkoilijat on aika vanha ja venekerhon lehdessä on ollut hyviä artikkeleita alueen ja kerhon historiasta.  
Lahdella on kaksi septiasemaa, lähin polttoaineasema on Puotilassa.
Iltaisin ja aamuisin, tyynen vedenpinnan aikaan näitä näkymiä katselee oikein mielellään.
Veden heijastuksissa on loputon vaihtelu ja ihailtavaa riittää.

Heijastukset vedessä, veneen runko, köydet ja kiinnityspaalut heijastuvat vedestä aina eri tavalla. Ja mistä on tuo taivaan sini saanut niin kirkkaan värin ja kontrastin. Miten sen onnistuisi saamaan kuvaan?

Laiturin päästä näkyy upea syksyinen Marjaniemen ranta. Laituriin saapuva vene luo aallokon, jota yritän parhaani mukaan kuvata.

Hauskasti sattui, pieniä kommelluksia rantautumisissa ja muussa veneilytouhussa.

Mastonosturilta palatessa tein pienen lenkin lahdella. Veneestä kuului uudenlaisia ääniä; pelastusrenkaan pidike helisi ja työkalupakki kalisi. Olo tuli levottomaksi ja piti palata laituriin. Purjevene ilman mastoa on aika avuton vehje. Tuuli tuntui noin 3 metriseltä.

Päätin mennä aisapaikalle, mikä edellytti rantautuessa veneen keulan kääntämistä oikealle, mikä on potkurin kiertosuunnan johdosta vähän vaikeampaa. Menin hitaalla vauhdilla ja lahden pohjukassa oli lähes tyyntä. Helppo homma siis, ellei itse mokaa.

Kaarsin läheltä aisan päätä, jossa on kaareva, muovilla suojattu pää. Veneen keula ei odotuksen mukaan kääntynyt riittävästi ja olin jäämässä liian kauaksi aisasta. Keksin nerokkaan tavan korjata asiaa; yletyin veneen laidalta tarttumaan oikealla takajalalla tuohon muoviseen ulokkeeseen ja vedin venettä aisaan päin. Veneen vauhti oli hyvin hiljainen, mutta kohta keula oli kuitenkin lipumassa kohti laituria. Yritin irrottaa jalkani otteen aisanpäästä, mutta eipä irronnut; kenkä, tennari, oli juuttunut kiinni. Ja vene liikkui vakaasti eteenpäin.

Tunsin, kuinka kenkä irtosi jalasta, oikea kenkä, missä minulla on pieni korotusproteesi. Odotin kuulevani loiskahduksen, mutta katse oli eteenpäin, sillä kiire veti sinne. Juoksin yksikenkäisenä kantta pitkin keulaan ja hyppäsin betonilaiturille. Keulaportaita pitää hiukan suojata. Uudenkaupungin kivilaiturit olivat aikoinaan niille liian kova koetus. Veneen vauhti ei tosiaan ollut kova, elikkä sen pysäyttäminen oli nyt helppo homma.  Heti varmistettuani veneen paikallaanolon suuntasin katseeni aisalle, ja siellähän kenkäni näytti kököttävän kiltisti aisan päässä.  Ei sekään enää halunnut vesille.  

En yhtään ihmettele, että veneessä vieraileville ihmisille sattuu kaikenlaista. Veneen omistajallekin, joka sentään on tottunut liikkumaan veneessään, sattuu useita kertoja kauden aikana jotakin pientä. Tämä juttu jäi mukavasti hymyilyttämään heti alusta alkaen. Tällä kaudella ei voi enää sattua mitään, eihän?   

Maston lasku Tiistaina 19.10.2010

Tämä teksti on ensimmäinen, joka on kirjoitettu NYT-tilassa.  Aikaisempaan Kaunissaari-sarjaan tulee vielä päivitystä, ehkä runsaastikin.  Saa-nähdä, kuinka saan nämä tekstit pysymään järjestyksessä...

Toisen Marina-75 veneen omistaja ehdotti, että laskisimme mastot yhdessä; no sehän sopi.  Tiistai-aamuna ilma näyttikin aluksi hienolta, mutta sitten etelästä vyöryi synkännäköinen pilvirintama.  Kun 12.00 olin satamassa, niin tuuli tempoili melkoisesti.  Keitin vettä varastoon 0.5 Litraa ja pari kuppia vielä juotavaksi; teetä, vähän hunajaa.  Olikohan jotakin 6 astetta ja tuulen tuntuma 4-5 puuskaista...  Otin takin pois ja puuhailin puomin ja purjeen pois, puomi mastotelineelle ja purje myttyyn keulahyttiin.  Minulla ei ollutkaan purjepussia nyt saatavilla.

Nosturin hoitaja oli verkkoja kokemassa, kalaa tuleekin näihin aikoihin hyvin.  Moottorin käynnistyi ongelmitta 13.20 ja ajoin nosturille.  Tunnelmaa; betoniset kelluvat aallonmurtajat ja laiturin päiden tolpat.  Kerhomökin laituriponttoonit oli tuotu Sipoon selän laidalta laiturin päähän.  Radion antenni raapiutui hieman laiturin reunaan nosturilla.  Asettelin veneen köysillä oikeaan kohtaan, sihtailin kaula kenossa kohti taivasta; windex oli käden ulottuvilla tikkailta ja kiipesin ruuvimeisseli taskussa portaita.  Varovasti, palomiesotteella.  Kolme käpälää koko ajan tiiiviisti tikkailla, yksi vaihtaa.  Onnistui hyvin; kiipesin Windex hampaissa takaisin maankamaralle.

Kävin hakemassa mastokärryt, toinenkin Marina-75 tuli, ja nosturinhoitaja oli perannut kalansa.  Varikset, nuo säntilliset virkamiehet, odottivat tarkkoina lähettyvillä.  Siinä oli nyt kaksi Marina-75 venettä, eikä minulla ollut kameraa; perheenjäsen kuvailee kotona ja onhan meillä näitä kuvia jo.  Tuuli oli tällä rannalla melkein olematon.  Hienoa!  Nostoliina irtosi kerran hetkeksi koukusta, ei muita mutkia.  Käsi tietenkin repeytyi hieman jossakin pyörösokassa; veri pyhittäköön tämän toimituksen.     Kolmen ihmisen voimin masto hoituikin nopeasti rantaan kärryille.

Vaihdoimme veneiden paikkoja, nyt oli rullagenuassa hieman työtä; minä pitelin sitä, kun masto veivattiin veneen katolle, missä siitä tulee kurkihirsi telekointiajaksi.   Suljin vielä oman veneeni hetkeksi ja kävin viemässä maston aitaukseen katettuun telineeseen.  Saalingit toki olin ensin irrottanut ja hieman pakannut mastoa tiiviimmin.

Yksi hauska kommellus minulle sattui, kun ajoin veneeni tällä kertaa aisapaikalle, lähelle nostopaikkaa.  Kerron siitä pian; aiheella KENKÄ.

Aisapaikalla on mukava olla, ripustin kuitenkin vielä köysiä kylkisuojaksi varmuuden vuoksi.  Pakkasin vain yhden kassin, pääasiassa ruokaa ja välineitä, poiskuljetettavaksi.  Pika-ateria ja torkut keulakajuutassa, aika kylmää oli.  Kun heräilin, oli tihkusadetta, ja välillä kovempaakin.  Patjojen kuljetus ei siis tulisi kysymykseen.    17.20 vene kiinnni, varmistus vielä kumilenkillä sisäpuolelta kahvaan, kun yläsuljin on vähän falski.  Kassi olkapäälle ja kotia kohti, huppu suojaa sateelta.  Mukava olo, kun sai homman tehtyä näin kivuttomasti.

Vielä pitää keulavantti mastoa pystyssä...

SUNNUNTAINA. 17.10.2010. Venekerhossa toiseksi viimeinen nostopäivä.

Hieman huurretta laiturilla, linnunkakkaa runsaasti kannella. Kävellään siis varovasti ja lähtiessäni viritän pilkkiongesta siimat kannelle ja keulapurjeen skuuttiköyden avotilaan. Lintujen elintavat ovat syksyllä muuttumassa, ehkä paremman luokan veneet ovat jo maissa ja nyt minunkin veneeseeni kelpaa tulla kakkimaan. Hurraa. Arvonkohennus varisten ranking-listalla. Mutta kun minäkään en mene niiden pesiä häiritsemään, miksi ne sitten tulevat minun pesääni? Siis katson vastatoimeni oikeutetuksi. Mitähän ulosteiden entsyymit tekevät kansilaudoille?.

Veneen tyhjennyksessä aiheuttaa miettimistä se, että teen ehkä pari lyhyttä reissua ensi viikolla. Ruokaa ja työkaluja yms pitää siis vielä reissuilla olla.

Minulla on tietenkin mini-kone mukana, jotta voin tuoreeltaan kirjoittaa tunnelmat, kun vene

keikkuu mukavasti paalupaikalla laiturissa. Testataan ohjelman toimintoja: Virre tässsä nyyt onn. Eikö oikoluku huomaa sitä? Hmm. Open Officen ohjeita pitäisi siis taas selailla.

Kävelen pitkin laitureita ja telakka-aluetta. Otan runsaasti kuvia; ihailen veneitä, koko tätä upeaa näytelmää kesän ja talven välimaastossa.

Löysin Picasa-ohjelmasta kuvien varmuuskopiointi toiminnon!! Upeaa, saan kierrettyä Windows Defenderin typerät puolustusmuurit. En löytänyt Picasasta mahdollisuutta kansioiden ja hakemistojen lukitukseen, jolla tahattomat hiiren siirtelyn tuhot saataisiin kuriin.

Klo 15.30 upea auringonpaiste. Aloitan hernekeiton teon. Viritän lupaamani lintuesteet; köydet puomin päälle ja avotilaan. Ja siimaa pitkinpoikin etukannelle maston ympäristöön. Uskon, että varikset huomaavat ne jo valoisassa. Niitä tuli paikalle runsain joukoin samoihin aikoihin kun nosturi lähti pois. Lähtiessäni meinaan itse kompastua niihin.

Klo 16 lähdin kotiinpäin. Mastonosturin luona oli pari miestä pyytämässä täkykaloja 9 mm verkolla. Meri ja syksy ja kalamiehet. Siinä on sitä kestävää onnea.   

Kotisatamassa Strömsinlahdella valmistelen venettä talvitelakointiin

Veneen valmistelu telakointiin.

Aloitin nyt lauantaina 16.10. veneen tyhjennyksen leppoisasti; 3 kassia ja pieni reppu mukaan, vielä yksi kangaskassi täyteen pikkutavaraa, käyttämätön makuupussi pois ja kitara sekä oma merilauluja-kansioni. Kaksi kertaa kärrään laiturilta autoon, kotona lisää raahaamista ja kaappeihin järjestämistä. Valmistaudun tekemään nämä työt nyt hitaasti ja nauttien joka hetkestä.

Klo 14.40 lauantaina Strömsinlahdella sataa lunta. Hitusen vain, mutta silti. Taivaanrannassa on kapea sininen raita jonka väri korostuu tummia pilviä vasten upeasti. Keitin paljon teevettä, seuraksi sämpylää, purkista maksapasteijaa ja päälle hilloa. Nyt ei tarvi pihdata. En enää tuo eväitä näille reissuille, vaan syön veneen varastoista. Näillä muonilla pärjäisi varmaan 2 viikkoa, tosin vihannespuoli olisi niukkaa.

Siirsin venepukkiani, kauheata puista rohjoa, 2.5 metriä. Olin tyhjentänyt sen rojusta, mutta silti se oli rankkaa. Piti nostaa se 15 cm sepelikynnyksen yli. Lautojan alle ja vipuamista. Jos pystyt liikutttamaan sitä 5 cm, niin pystyt viemään sitä 10 metriä. Sain seuraaviin 2.5 metriin apua tutulta.

Löysin veneestä myös 2 Led-valoa, joita olisin kaivannut edellisellä reissulla. Odotan tekeväni muitakin löytöjä, ehkä jopa erään kirjaston kirjan...

Syksyn telakointikausi on mukavaa aikaa. Ja minä aion nauttia siitä perusteellisesti. Toivon, että maston laskuun sattuisi alle 5 metrin tuulta ja yli 5 astetta lämpöä. Sama jos osuisi nostopäivälle, joka on viikon päästä.

Huomenna sunnuntaina on nostoja klo 8-14 välillä. Se on aina upeaa nähtävää. Merkkitapaus.

Lämpötila veneen kajuutassa on 5.5 astetta. Sormet vähän tönkkönä minikoneen näppäimistöllä. Radiosta musiikkitietokilpailu. Variksien kanssa saa olla tarkkana. Jos ovi unohtuisi auki, niin ne pääsisivät tekemään tuhoja. Näin syksystä ne ovat ryhtyneet kakkimaan veneen kannelle, mietin vastakeinoja. Käyn viemässä makuupussin ja kitaran autolle. Sitten....