Vene saaria kiertää, maisemaa vaihtaa, tuulta etsii, myrskyjä kaihtaa. Kitaran soitossa elämän ilo, ulapan kimmellys, auringon kilo.
Syksyn kylmässä usva ja pimeä, saaret ja rannat, vailla nimeä. Satamaa etsit kuin äitisi kohtua, himmeän lyhdyn valo tuo lohtua ...

torstai 4. marraskuuta 2010

Marraskuun alussa strömsinlahden laitureissa on vielä noin 50 pienvenettä

Lisää kuvateksti
Tulin laittamaan hieman paksumman pressun päällimmäiseksi telakointiin.  Pressu on täysikokoinen, 10x6, painoa taitaa olla 12 kg.
Sain sen  puolessa tunnissa köysien avulla vedettyä veneen ylle. Päivä oli aluksi aika tyyni, sain tehdä työni rauhassa.  Mutta oli siinä monta kävelyä veneen ympäri kun pitää vuorotellen eri naruista nykiä.
 Kerhossa mietittiin vesijohtojen puhaltamista tyhjäksi, pakkanen voi tulla koska vaan.  Kerhon syysjyhliin oli ilmoittautunut 22 henkeä.

Lähes tunnin mittaisen työrupeaman rasittamana istahdin juomaan kaakaota.  Kallisarvoinen teipattu radioni oli vielä veneellä.  Pienessä tietokoneessa oli aamun netteilystä auki kymmenisen mukavaa blogia ja vaikka ei ollutkaan verkkoa käytettävissä niin pystyin selaamaan niitä Offline.
Siis ensimmäinen istunto venekulkurin talvikodissa pressun alla.  

Huomasin viedä pilkkitarvikkeet yms. pois.  Olin muutaman kerran kesän aikana tyhjää kalastellut, tosin vain silikonisyötillä.


Töpökki on kotona ja tallennan siihen kameran kuviin tukeutuen tämänkin päivän tekemiset.
Käsin pidetty venepäiväkirja on hieman sotkuinen, sen pitäminen näin on hieman kyseenalaista.  Pitäisi olla aikaa enemmän ja kauniipi käsiala.  Ellei olisi kameraa, ei voisi palauttaa mieleensä, mitä on milloinkin tehnyt.  Venepäiväkirjaa olen pitänyt sellaisissa pienissä kirjoissa jo kuutisen vuotta.  Niihin olisi helppo piirtää kuvia, jos osaisi.  Paperin laatu on siihen aika sopiva.

Naruista tuli pieni pula taas kerran.  No, niin, nyt vasta muistan, että olin ostanut 15 m uutta siistiä Piippo-narua.  No, ensi kerralla se.  Viivyin satamassa muutaman tunnin, kiertelin vielä kuvaamassa rannat ja kanavan.  Joku isompi porukka lämpöhaalareissa oli tullut kalastusretkeltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiruta tähä eres vähä...