Styyrpuurin puolen suurin hämähäkki oli nyt varuillaan...

Jotakin hieman erityisempää oli nyt tapahtumassa; uusia ääniä, askeleita kolinaa.  Ja harjan ääni oli nyt erilainen.  Hämähäkki lymysi suojaisessa kolossaan parraslistan alla peräpuun lähellä, paikassa jonne ei edes västäräkin pisteliäs nokka yltänyt.  Harja ja parraslistan yltä väärinpäin kurkkiva ruma naama olivat sille tuttu näky.  Miehen silmät eivät koskaan siihen osuneet ja harja vain hieman pölyjä tuuletti.  Mutta nyt... voi kauhistus... vieraita tulossa veneeseen... supersiivous!  Ja harja pyyhki nyt vauhdilla ja tarkasti kaikki kolot.  Se lähestyi hh:n pesäkoloa, ja juuri ennen kuin se tavoitti, hämähäkki hyppäsi, pakeni sen tieltä.  
     Se putosi veteen.  Iso musta möhkäle.  Veden pinnalla.  Suojattomana.
Se ryhtyi heti toivottomana kauhomaan jaloillaan veden pintaa, mutta ei tuntunut pääsevän minnekään.  Vesi oli outo, musta ja pelottava elementti.  Hh tunsi, kuinka pinnan alainen maailma värehti oudoista, vedenalaisista olioista.  Joku tuli jo lähelle, mutta Hh heristi sille pistäviä leukojaan.  Se kauhoi jaloillaan ja pääsi hitaasti lähemmäksi venettä.  Hitaasti, kovin hitaasti.  Mutta sillä oli hieman toivoa...
      Kunnes...
Ruma naama ilmestyi taas veneen laidan ylle, ja suuri punainen mela.  Mela iskeytyi veteen, nostatti aaltoja, kauhoi Hh:ta kauemmaksi.  Yhä uusia, rajuja aaltoja, jotka kuljettivat Hh:n yhä kauemmaksi, kauemmaksi, kauas pois.  Ja sitten Hh tosiaankin oli pois.

      Mutta veneessä kaikuivat iloiset ihmisten äänet; Onpas täällä siistiä!  Joo minä olen harjannut ja puunannut.  Keitetäänkö heti kahvit?  Minne mennään?  Onpas hieno ilma. Kyllä on hienoa, että pääsitte tulemaan.  Ja sitten kohta jo vene olikin lähdössä, törmäili hieman tolppiin, huilui tuulen mukana väärään suuntaan, hankasi jokaista mahdollista osaansa suojanpuoleiseen tolppaan, mutta liukui siitä sitten kuitenkin hiljalleen vesille, laitureiden väliin missä vapaat aallot somasti liplattivat sen limilautaisiin, valkoisiin kylkiin.

     Ja täällä oli hämähäkki, joka nyt, toivon uudelleen syttyessä, odotti...valmistautui.
Tuuli painoi venettä yhä lähemmäksi.  Veneen moottori jo kävi ja haki työntövoimaa.  Ruori kääntyi, peräsin liikkui, keula ponnisti tuulta vasten.  Hh ponnisteli raivoisasti ja kohta sen edessä oli jo valkinen Gelgoat, tuo typerä liukas pinta, johon edes sen pitävät jalat eivät tarttuneet.  Mutta nyt näyttikin siltä, että Jäbä ei ollut jaksanut vahata veneen kylkeä.  Hh sinkosi seittinsä ne viimeiset pari senttimetriä ja sai sen tarttumaan veneen kylkeen.  Siunattu laiskuus!  Sitten sitä jo vietiin hurjaa 1.23 solmun vauhtia ja se kiipesi seittiä myöten ylös.  Ilkeät pikkuahventen leuat turhaan louskuivat sen alla vedessä.  Vielä hidas ja vaivalloinen kiipeäminen limikylkeä ylös.  Ja kohta se olikin jo turvassa.

Kyllä on ihana olla puhtaassa, siistissä veneessä.  Joku ihmisistä sanoi.
Niin on.  Ajatteli hämähäkki ja asettui vanhaan, tuhottuun pesäkoloonsa.