Vene saaria kiertää, maisemaa vaihtaa, tuulta etsii, myrskyjä kaihtaa. Kitaran soitossa elämän ilo, ulapan kimmellys, auringon kilo.
Syksyn kylmässä usva ja pimeä, saaret ja rannat, vailla nimeä. Satamaa etsit kuin äitisi kohtua, himmeän lyhdyn valo tuo lohtua ...

tiistai 11. joulukuuta 2012

Lumien pudotus pressun päältä, joskus hieman vaarallista

Maanantaina rannalla ihailin jäätynyttä ulappaa ja autioita laitureita, aikani..  Kunnes vilkaisin omaa venettä ja kauhistuin; iso lumipaakku oli painanut pressun kuopalle, ja oliko jopa kurkihirsi taipunut..?  Kiirehdin veneelle, kömmin pelonsekaisin tuntein pressun alle, ja tosiaan, kuopalla oli ja pahasti; kahden viikon takaiset lumituiskut olisi pitänyt jo aikaisemmin putsata.  Näin maalla elävät pian viisaasti todistelisivatkin.  Lumipaakku nojasi osin tukevastin keulan hyttikattoon.

     Styyrpuurin puolella lunta ei ollut lainkaan, ja sitä kautta keulaan.  Siellä tönin, nuijin, ängin ja lopulta nyrkkeilin pressun takana olevaa lumikertymää.. tuloksetta.  Hieman siitä väheni, mutta pressun repeäminen oli uhkaamassa.  Hain kerhon kopista pitkän keksin ja sillä raaputin lunta.  Sitten välillä sisältä taas.  Nyrkkeilyä.  Välillä ängelsin itseni lumipaakun ja kansirakenteen väliin ja selälläni tönin paakkua.
     Ja minä olin oikeastaan tullut rannalle hieman aristavaa selkääni parantelemaan... Mietin tietenkin useaan otteeseen, miten käy, jos pressu romahtaa, kun olen sen sisällä..  Soita siinä sitten kännykällä apua..  Kurkihirsi oli kestänyt hyvin, ulkoa oli vain tullut vaikutelma taipumisesta.

     Lopulta parhaaksi keinoksi osoittautui kanootin mela, jolla ulkoa sai pienen paakun kerrallaan pudotettua.  Veneen vierellä pystyi hyvin seisomaan, oli siinä senverran korkea kinos.  Ja lopulta homma oli tehty.  Pääsin nautiskelemaan hetken avotilassa istuen.  Pakkasta oli kai viitisen astetta vaan.

     Kävelin rannat ja laiturit, kaunista, talvista.  Istuin kerhomökissä lukemassa.  Erään kerholaisen tapasin rannalla, asiantynkääkin oli.  Muutaman kuvan, huonon sellaisen sain kännykällä.  Katselin miten muiden telakoinnit olivat kestäneet nuo kovat itätuulet.. 19 m.   Pieni oja ihan telakan kyljessä oli vielä sulana.  Sorsia ei täällä näkynyt.
     Tämäpä tässä, kotiin ja odottelemaan seuraavaa lumisadetta.  Ja kuulemaan ne maalla olevien viisaat mietteet lumen pudotuksen tärkeydestä ja ajoituksesta. Ja olipa taas reipas retki.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiruta tähä eres vähä...