Vene saaria kiertää, maisemaa vaihtaa, tuulta etsii, myrskyjä kaihtaa. Kitaran soitossa elämän ilo, ulapan kimmellys, auringon kilo.
Syksyn kylmässä usva ja pimeä, saaret ja rannat, vailla nimeä. Satamaa etsit kuin äitisi kohtua, himmeän lyhdyn valo tuo lohtua ...

maanantai 14. helmikuuta 2011

Merisairaus, kuinka se iskee ja kuinka se torjutaan.

Meidän veneessä ei tulla sairaaksi.  Sen minä sanon heti tulijoille.  Jos ihmisellä on ollut taipumusta merisairauteen, niin se kannattaa ilmoittaa heti veneeseen tullessa.  Silloin asiansa osaava kippari sijoittaa vieraan veneessä parhaalle paikalle.  Meidän veneessä se on navigaattorin paikka.  Siinä saa seistä vasten tuulta, saa naamalleen koko ajan raikasta ilmaa, näkee selvästi horisontin.  Ja voi kaksin käsin pitää kaiteista kiinni ja hallita omaa asentoaan koko ajan meren keinuttamisesta huolimatta.

Siinä ollaan pienessä liikkeessä koko ajan.  Joustetaan käsillä ja jaloilla, kompensoidaan meren liikettä ja ennakoidaan aaltoja katsomalla veneen seuraavat liikkeet.  Ja purjeveneen liikkeet ovat aina säännöllisempiä ja mukavampia kuin moottoriveneen.

Sillä merisairaus iskee vain siihen, joka antaa meren heitellä itseään.  Jos nykertyy hytin pohjalle ja katselee lattiaan, niin tottahan toki hetken päästä kaikki pään sisällä heiluu.  Erilaisiin tauteihin on olemassa konstit ja keinot ja vippaset, millä ne torjutaan ja parannetaan.  Tuohon nykertymiseen minä en vain ole vielä lääkettä löytänyt.  Mutta kaipa ihmisellä on ajoittain oltava lupa sellaiseenkin.

Niin elämässäkin erilaiset vaivat iskevät siihen, joka antaa elämän heitellä itseään.  Siis ollanpas reippaana; nokka vasten tuulta ja raitista ilmaa kasvoille.  Ja suunta horisonttiin.

1 kommentti:

kiruta tähä eres vähä...