NOVELLI (keskeneräinen, muokataan vielä...)
Hänen veneensä oli ollut pitkään yksin laiturin toisella puolella, mutta nyt onneksi laiturin päähän oli tullut iso purjevene, joka suojeli hieman hänen venettään. Siinä välillä oli kuitenkin tusina tyhjää paikkaa ja tuuli pääsi monelta suunnalta kiertämään veneen kimppuun. Erkki tarkasteli kiinnitysköysiä; hyvin ne näyttivät olevan, mutta tuulenpuoleiset olivat täydessä jännityksessä. Ja kyllä 16 mm narun pitäisi kolmetonnisen veneen paino kestää... Hän kierteli laiturilla kuvaamassa, ennenkuin palasi veneen luokse. Keulatikkaat olivat toki "merikaupasta" ostetut, mutta hän oli usein katsellut epäillen sen yläpuolaa, jossa viisimilliset ruuvit kannattivat koko painon. Siksi käsien ja jalkojen ote oli sellainen, kuin oli, siksi silmän katse oli niin tarkkaavainen, siksi ote oli niin jännittynyt, kun mies reppuineen nousi veneeseen. Jos tikkaat pettäisivät, niin käsien ote kuitenkin pitäis, ainakin hetkeni. Ja sitten voisi vapaasti päättää, missä järjestyksessä pudottaa itsensä veteen.
Hytin katolla kävely oli horjuvaa, piti kumartua tavallista enemmän, kyykyssä sivukannelle, varovasti, koko ajan nojautuen veneeseen päin. Ja paapuurin puoli oli se, mistä oli tapana kulkea. Sitten jo reppu avotilaan ja mies ihmettelemään oloa. Sillä tämä nyt hieman pelotti ja arvelutti. Kotoa lähtiessä ei tullut katsottua ennustetta, joten sikälikin tämä oli ikävä yllätys. Oli myös kysymys siitä, voisiko veneessä ylipäätään olla. Olisiko veneenkään turvallista olla tämmöisessä tuulessa. Hän avasi ovet, nosti repun sisään, jätti takin pois ja otti hyllyltä villapuseron. Taskut tyhjiksi tavaroista, ja vetoketjut kiinni. Sitten hän kävi laskemassa oikean puolen lepuuttajat alemmaksi. Jos peräköydet pettäisivät ja vene ajautuisi laituria vasteen, niin ne saattaisivat pysyä siinä suojaamassa, nousematta ylös. Ja vielä keulaan yksi köysi, hieman löysänä, tuulenpuolelle varoiksi.
Mielessä myllersi, vähän samaan tapaan kuin meressä. Meri, sen äänet, veneiden huudot, ja laitureiden valitukset, kaikki se kantautui yhtenä hyökynä hänen mieleensä. Ja se oli kaikki nyt kovin outoa. Hän muisti erään toukokuuun yön, jolloin oli tämmöistä joutunut kokemaan erään saaren rannassa. Hän tiesi, että ensimmäinen kerta olisi aina pahin. Ensimmäisellä kerralla tuuli tuntuisi pahemmalta, ja aaltojen voima suuremmalta. Siihen tottuisi, mutta nyt tätä ei pääsisi karkuun. Miehellä ei ollut merijalkoja. Mutta siinä oli muutakin. Se oli myös mielessä, sielussa, ajatuksissa. Tämä tottumattomuus mereen. Hän purki repusta tavarat; tyynyt, puomin taljat, pyyhkeitä, eväät ja muuta kevyttä tavaraa. Nyt olikin mukana se isompi reppu.
Veneen sisällä oli sentään suojassa tuulelta. Vastapäisellä laiturilla oli pienveneitä ja siellä joku mies oli huolestuneena asettelemassa lepuuttajia paremmin; pitkään näytti hänellä menevän ja hän katseli epäröiden venettään monta kertaa, ennenkuin poistui laiturilta. Erkki kuvasi muutamia otoksia, otti pari videotakin, joihin yritti saada myös tuntua tuulen äänestä. Osui huomaamaan, että kello oli 12.45, siispä merisäätä kuuntelemaan. Seuraavalle videolle sai sopivasti merisään taustaksi ja siinä luvattiin 14 metriä idän ym. suunnasta. Ja jopa 17 m! Hän istui sohvalle ja onnistui pitkän ähkimisen jälkeen saamaan puhelimensa uskomaan, että merisää sopisi esittää siinäkin.
Eikä tämä oikeasti ollut mitenkään paha ilma, eikä paha paikka. Eihän nyt edes satanut.
Tämä oli siis vain tottumiskysymys, ja tottumista Erkki nyt kuvaamistensa välillä yritti. Keitti teetä, istui salongissa ja kuunteli merta ja radiota. Ja veneen keinumisen vähitellen ikäänkuin otti sisälle omaan kehoonsa. Tässä siis pystyisi itse olemaan ja vähitellen se huolestuneisuuden alue omassa päässä pienenisi. Kyllähän tämä kestäisi paikallaan. Ja jos yksi köysi pettäisi, niin muut pitäisivät. Eikä merenkäynti tuntunut pahalta, ei päässä, ei vatsassa. Tee, hunajan kera, tuntui hyvältä, ja seuraavan kupillisen kanssa sämpylä. Mutta radiosta tuleva musiikki tuntui kohta melulta ja se oli suljettava. Hän järjesti tuomansa tavarat paikoilleen, jaa, oli siinä muutama säilykepurkki mukana. Yhden purkin päällä oli hieman likaa, se oli jo yhden kesän veneessä viettänyt.
Hän meni taas ulos ja huomasi jo tottuneensa meren liikkeisiin. Joo, eihän tämä ollenkaan paha paikka ollut. Eikä koko aikana ollut pahaa tunnetta kropassa, siis ei minkäänlaisia meritaudin oireita. Oliko hänellä ehkä 3 kertaa joskus 20 vuotta sitten ollut sellaista. Koko tämä outo tunne oli johtunut vain tästä suunnattomasta vaikutelmien tulvasta, joka hänen mieleensä oli vyörynyt. Ja nythän tämä oli jo tuttua, voisi tässä ihan hyvin viettää joitakin tunteja. Mutta mukavaa se ei missään tapauksessa olisi.
Mutta kaupunkihan oli siellä, ja siellä oli asioita hoidettavana. Tämä olisi siis nyt ihan sopiva päivä laittaa niitä asioita kuntoon. Tässä oli nyt parissa tunnissa koettu se, mitä oikeastaan oltiinkin vailla. Meren voima oli nähty, merijalkaa ja päätä hieman herätelty eloon, ja tälle päivälle oli saatu sisällöksi hieno merellinen elämys.
Hän siis lähti pois. Vene saisi pärjätä siinä yksinään tuulten ja aaltojen armoilla.
Mutta vielä kaukaa rannalta Erkki otti monta kuvaa veneestään.
NOVELLI: Tätä artikkelia muokataan vielä monta kertaa ja se tulee luultavasti joskus muodostamaan osan jotakin laajempaa kirjoitus-sarjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kiruta tähä eres vähä...