Maarianhamina, vanha ja monimuotoinen, ruutukaavainen kaupunki niemellään. 100 Ankor Stad.

Maarianhamina, Mariehamn, 100 Ankor Stad. Osa 1.

En ollut ennen käynyt Maarianhaminassa, mikä on minulle hyvin omituinen tilanne. Rakastan tätä maata, sen historiaa ja erityisiä paikkoja. Ahvenanmaata olimme kyllä joskus autolla kiertäneet... Omalla veneellämme kolusimme muutama vuosi sitten Kumlinge-Enklinge-Seglinge-Husö-Kökar -linjaa, mutta Maarianhamina jäi sivuun ulapan taakse. Ruotsin kielen taitoni on vain kohtalainen ja sanojen kaivelu on tuskallisen hidasta. Ruotsia nimittäin olisi monessa tapauksessa tarvittu, oli useita ihmisiä, jotka eivät suomea osanneet. Mutta ihmisistä täällä paistoi iloisuus, myönteisyys ja auttamishalu. Heillähän on itsehallinto, ja minä kirjoitin Twitteriin: "Kadehdin ahvenanmaalaisia,koska heillä on tämä: "Laps Suomen ällös vaihda pois, sä maatas ihanaa -juttu" ".

Minä ihan oikeasti olen kateellinen Ahvenanmaalle heidän maastaan, asemastaan, vauraudestaan ja muusta sellaisesta. Olisiko mahdotonta, että muutkin alueet Suomessa sanoisivat: "Tämä on meidän maamme, tätä ei myydä!".

Ilmakuvissa itäsatama näkyy monine laitureineen neliömäisenä kaupungin vieressä. Huomasin nopeasti, että kaupunki oli paljon suurempi, kuin mielikuvani siitä. Viisi korttelia kuljettuamme emme vielä olleet niemen puolessavälissä. Tuuli pyyhkii usein tämän ruutukaavaisen kaupungin läpi voimakkkaana. Tmä kaupunki todellakin tuntee tuulen, sen hyvät ja pahat puolet. Pakokaasut häviävät nopeasti, mutta myös kylmä tuntuu usein. Surukseni näin useita, varsin vaikeasti liikkuvia vanhoja ihmisiä. Rollaattoreita heillä ei ollut. Kaupungin vilkkain elämä varmaan keskittyy kävelykadun viiteen kortteliin ja muutamaan kesäkuukauteen. Tuleekohan aktiivisille nuorille ikävä Eurooppaan? Onko täällä maaltapakoa?

Vierassataman ravintola- ja huoltorakennusten jälkeen oli läpiajotie, jolla kertakaikkisen ylikohteliaat autoilijat hurmasivat jalankulkijat kohteliaisuudellaan. Tietä annettiin jopa nolouteen asti. Minun oli otettava tavaksi odottaa kymmenen metrin päässä sopivaa rakoa, koska en halua pysäyttää pitkää autoletkaa. Meidän oman veneemme miehistö on muutenkin ihastunut ruotsinsuomalaisten kohteliaaseen ja luontevaan käytökseen. Tämmöisiä asioita, elämänsä polulla, on mukava kohdata. Hotellilla oli iso kortteli, sen jatkona hieman kolho kulttuurikeskus joka oli autio ja sen vieressä valoisanvalkea kirjasto. Seuraavalla kadulla oli Alko ja useita ruokapaikkoja ja sitten tuo kävelykatu.

Kävimme neljänä aamuna aamiaisella hotellissa, n. 10 € ja se oli erinomaisen hyvä ratkaisu; ei tarvinnut veneessä hösätä ostoruokien kanssa ja se tuli vain hieman kalliimmaksi kuin kaupasta ostettuna. Hesburgerissa otin makkaraperunat, ja kerran olin kebab-paikassa naakkojen kanssa kilpailemassa. Maksoin siellä 2 € vesilasista, jota en koskaan saanut :( voivoi. Kahvilla väsyttävien kävelyretkien jälkeen pysähdyimme tietysti useinkin.

Vierassatamassa pieni puute on se, että siellä ei oikeastaan ole yhteisiä tiloja... On vain istuttava johonkin ravintolaan. Niinhän se on tarkoituskin; kävelykadulle tai ravintoloihin rahaa kuluttamaan. Nämä oli hienostoruokaloita, ei kaljapaikkoja. Satamakonttorin vieressä avotaivaan alla oli pöytiä, joissa oli noin 14 tuolia. Sinne olisi aina mahtunut istumaan oluttölkin kanssa, ja jotkut tekivätkin niin. Suihkut, sauna ja WC-tilat ainakin miesten puolella riittivät nipinnapin. Aamulla seitsemältä olisi varmaan ollut hiljaista.

Ravintolalaiva Knorring oli meille sopiva paikka, olimme siellä kaksikin kertaa. Toisella kerralla, taisi olla lauantai, paikka oli täynnä erityisen äänekkäitä ruotsia puhuvia nuoria. Minkäänlaista häiriötä ei ollut, ellei iloisuutta ja melua lasketa häiriöksi. Laiva oli tavattoman hieno, erityisesti sen alakerta, joka oli varattu ruokailijoille, oli meriaiheisine ikkunakoristeineen todella hieno. Jonkun potkupallon ratkaisuottelu kiinnosti osaa meistä.

Siruetanat vaelsivat laumoittain puutarhakaduilla. Tuijottelimme hämästyneinä näitä kymmensenttisiä luiroja, jotka söivät lajitovereitaan ja kotelo-etanoita. Tuntuu siltä, että kaupunki on häviämässä taistelun näitä vastaan. Lehdestä kirjastossa luin aiheesta...

Viisi korttelia käveltyämme alkoi lasku kohti länsisatamaa. Välissä oli oppilaitoksia, omakotitaloja ja puutarhamaista aluetta. Asuintalot kaikkinensa eivät hirveästi poikenneet mannermaisesta, osa oli selkeästi rakennettu 50- 60 luvun puutteellisissa oloissa; pientalovaltaisuus oli suurta. Myös kirjo talojen malleissa vaihteli paljon. Värit olivat enimmäkseen hillityt. Erääseen taloon oli rakennettu suuri lasinen parveke näköalapaikaksi.

Tulimme länsirantaan suoraan museoidun parkkilaiva Pommernin kohdalle ja sen mastot olivat kertakaikkiaan vaikuttavat. Parkkilaivahan se on, mutta kolme raakapurjein varustettua mastoa tekee kovin fregattimaisen vaikutelman. Se perämasto, jossa on pari pientä prammipurjetta siis ratkaisee, että se on parkkilaiva. Pommerniin emme ensitulemalla menneet, mutta se on SUURI. Tuo laiva on huikaiseva elämys, ja se räjäytti tajuntani ja mullisti käsitykseni merenkulusta. Ehkä minun on tehtävä siitä kokonaan oma postauksensa.

Länsi-satama oli nyt varsin tuulinen. Olutta upealla terassilla juodessamme sai halutessaan huovan lämmikkeeksi. Ravintoloiden ketju reunusti satamaa, ja rannalla oli paljon pieniä purje-jollia ja hieman suurempia veneitä, joita seurat ilmeisesti käyttävät. Lahden toisella puolella oli vauraita, suuria taloja, ja maasto siellä oli kaikinpuolin vehreä. Muutama iso rahtilaiva oli pohjoisempana. Kauempana etelässä oli Kalasatama, mutta siellä emme ikävä kyllä käyneet.

Pieni kaupunkijuna, Hoppa On, Hoppa Off, 2 vaunua kiersi itä-osassa paria katua, 3€ oli halpa maksu, mutta olisin kaivannut koko kaupungin kiertävää linjaa. Länsipuolella kiersivät omat linjansa, mutta en oikein päässyt niistä selville.

Viimeistään käytyäni itärannan perinne-laiva telakalla, Sjökvarteret:issa tajusin, että Maarianhaminassa on kaikkea ja paljon. Siellä on tehty asiat hyvin, taidolla, järjellä ja tulevaisuuteen katsoen. Ei mitään sellaista surkeata teelmää mitä Helsingin kaupungin pikkupomot eri virastoissa saavat aikaan. Asioita tehdään täällä nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten. Pelkästään Kastelholman ulkomuseo on lähes Seurasaaren veroinen.

Yhtenä päivänä kävimme ikävää torjuaksemme ilmaisella päivämatkalla Kapellskärissä, Ruotsin puolella. Kaikki vierassataman veneet saivat miehistölleen tällaisen matkan ja olisimme voineet käydä samanlaisella matkalla myös Turussa. Esim. hakeaksemme sen varaosan, jota kovin odotimme...
Se, että olimme jumiutuneet tänne rikkoutuneen moottorin osan takia, painoi varmasti veneen omistajan mieltä. Mutta iloisesti meidän porukkkamme kuitenkin eli.

Tästä näyttää nyt tulevan aika pitkä ja hajanainen artikkeli. Pitää vähän pätkiä, jaksottaa ja ryhmitellä. Katsotaanpas, jaksanko kirjoittaa seuraavat artikkkelit.

2. osassa kirjoitan: Kirjasto, Grönä Uddens Camping, josta turhaan etsimme WC:tä.
Lilla Holmen, upea lintusaari. Ja lisää mietteitä tunnelmia ja tapahtumia kaupungista.
Maarianhaminan matkailutoimistolle erityiset kehut meidän auttamisesta. :)

3. osassa kirjoitan Maarianhaminan meri-historiallisesta puolesta.
Pommern, Merimuseo ja Sjökvarteret.

Ja tämä 100 Ankor Stad! #100AnkorStad Aika monessa paikassa täällä on ankkuri koristeena, joskus isoon kiveen liitettynä. Ne ovat ennen olleet suurten purjelaivojen tuki ja turva. Nyt ne yhdistävät tämän kaupungin ihmisten ajatukset ja muistot menneeseen aikaa. Onnea ja menestystä, 100 Ankor Stad!
Ja kiitokset turvasta. Toivottavasti pääsen toistekin käymään.